28.02.2023

Tervehdys täältä konttorin puolelta!

Totta tosiaan, olen vallannut Mirkun toimiston! Tämän seurauksena Mirkku on saanut siirtyä jo hieman lähemmäksi eläkkeelle poistumisreittiä. Olen Anu, opinnäytetyötä vaille valmis tradenomi, yo-merkonomi ja tekstiiliartesaani ja vastuullani ovat talous- ja henkilöstöhallinnon tehtävät. Niinpä esimerkiksi osto- ja myyntireskontraan liittyvissä asioissa voitte lähestyä minua.

Tarvittiin yksi sähköpostiviesti, mieleen jäävä rekryilmoitus, viikko pohtimista, pari juttutuokiota ja kemioiden kohtaaminen. Mirkun lisäksi sain vielä Tuomaksenkin vakuutettua potentiaalistani ja niinpä uudet työkuviot odottivat minua Lapinlahdella. Pitkä ura kello- ja kultasepänalalla tuli päätökseen ja uusi erilainen ura alkoi. Metallit vaihtuivat kovempiin ja kellosepän työhuoneen sorvi ”hieman” isompiin sorveihin.

Puoli vuotta Lapinlahdella on nyt takana ja edelleen aloitan jokaisen työpäiväni hymyillen ja ihmetellen, kuinka onnekas olenkaan, kun tartuin siihen sähköpostiin! Monipuoliset työtehtävät tuovat päiviin mielenkiintoa. HR-tehtävät tasapainottavat mukavasti taloushallinnon numeroiden pyörittelyä ja olenpa päässyt myös tuotannon puolelle pakkaamaan ja lähettämään tavaroita maailmalle sekä kouluttautumaan työsuojelun ja työturvallisuuden parissa. On ollut hienoa huomata, kuinka pieteetillä, ihmisläheisesti ja etenkin asiakaslähtöisesti täällä asiat tehdään. Mutta ihan parasta on saada olla osa tätä mahtavaa porukkaa!

Mirkun saappaita en tule varmasti ikinä täyttämään, mutta kovasti opettelen kaikkea ja paljon! Tai ehkä toisen korkeintaan…

-Anu-

Lisää uutisia

Ajankohtaista 20.12.2024

Joulun viettoon

Ajankohtaista 23.05.2024

Kesä on jo melkein täällä!