12.03.2019

Taksvärkkihommia

Tämän työn yksi suuri ilo on, että meillä käy usein mukavia nuoria arkeamme piristämässä. Ihan vast’ikään saatiin tehdä pari päivää töitä kahden lapinlahtelaisen lukiolaisen, Aapon ja Taavin, kanssa. Nuoret miehet hankkivat taksvärkkipäivinään euroja YOKOSO-hankkeelle toukokuista Japanin matkaansa varten. Hanke on hieno yläsavolainen yhteisponnistus, sillä matkaan on lähdössä Lapinlahden lukion ja kuvataidelukion lisäksi Vieremän lukion opiskelijoita.

Aapo ja Taavi ovat mainioita kavereita, joilla on hyvät jutut, kohteliaat käytöstavat, ja myös reipas ote töihin. Ensin tarttuivat lumisen päivän aamuna lapioihin ja harjoihin, ja siivosivat väkemme iloksi sisäpihan varastoalueen hyvään kuntoon. Sen jälkeen rakensivat henkilöstön taukotilaan pahvinkierratyspisteen hyvine ohjeineen, ja saivatpa vielä yhden työkaluhyllyn kuntoon merkkaamalla työkalut selkein koodein. Siinä helpottui monen koneistajan arki, kun tavarat löytyvät aprikoimatta.

Taksvärkin päätteeksi otettiin stailattu potretti, ja sovittiin, että yhteyttä pidetään edelleen. Mistäpä tietää, missä nämäkin nuoret miehet aikanaan vaikuttavat? Hattu päästä, kumarrus ja kiitos. Ja tietysti onnea matkaan! Kuvia odotellaan 🙂

Lisää uutisia

Ajankohtaista 20.12.2024

Joulun viettoon

Ajankohtaista 23.05.2024

Kesä on jo melkein täällä!