14.04.2022

Kiinnostaako talous- ja HR -ihmisen pesti? Lue Mirjan tarina.

Perheyrityksessä voi tulla eteen kummallisia tilanteita. Kun firma pistetään pystyyn, töitä tehdään innosta puhkuen ja toimenkuvia mitenkään sen kummemmin rajaamatta. Ensin se on uutta ja kivaa, ja siinä tiimellyksessä unohtuu, että kukaan ei ole iäti kestävää tekoa. Vuodet kuluvat ja työt hoituu, kunnes huomataan, että sen moniosaajan ja itsestäänselvyyden onkin aika eläköityä. Hups! Kuka jatkaa sitä taustalla automaattina rullannutta hommaa? Näin pääsi meillä käymään. Toimitusjohtajan tehtävät siirtyivät nuoremmalle polvelle luontevasti viime lokakuussa, kun työtä vähin erin oli siirretty isältä pojalle. Sitten havahduttiin kysymään, että mitenkäs hoidetaan minun eli hallintojohtajan töiden jatkaminen. ”No, mieti nimike ja tee toimenkuva. Sillä haetaan.” 

 Toimenkuvapiirros oli sekava kuin Rio de Janeiron kartta! Olen hallintojohtajana tehnyt paljon johdolle kuuluvia tehtäviä, joten perinteisen talous/HR-päällikön työnkuvaksi siitä ei ollut. Epätoivo alkoi vallata mielen, ja piti tarttua siihen viimeiseen, mutta aina hyväksi havaittuun konstiin eli maalaisjärkeen. Voisi kai sitä hienosti sanoa ABC-analyysiksi tai priorisoinniksikin. Kysyimme, mikä on tärkeintä ja mikä toiseksi tärkeintä? Sieltä se toimenkuva alkoi kirkastua. 

 Meillä on erittäin tärkeää, että työntekijät saavat palkkansa oikein ja ajallaan. Tavarantoimittajien ja muiden meitä palvelevien tahojen laskut pitää myös olla maksetut eräpäivinä ja myyntilaskutuksen tulee rullata, jotta kassassa riittää rahat. Oleellista on myös, että ihminen, joka tuota työtä tekee, ymmärtää talouden lukujen päälle ja osaa niiden kautta antaa oikeaa informaatiota johdolle ja tilitoimistolle. ERP:n ja tietotekniikan käyttö ei saa pelottaa, sillä sitä puuhaa kyllä riittää.

 Mutta mikä on vielä näiden yläpuolella? Se, että talous/HR-asioista vastaava ihminen on helppo lähestyttävä ja hän on valmis oppimaan uutta! Tekninen toimiala ja alituisessa murroksessa oleva digitaalinen ympäristö eivät anna mahdollisuutta juuttua eiliseen.  

 Olen taustaltani käsi- ja taideteollisuusalan ammattilainen, jolla on myös tradenomin koulutus. Koneistusteollisuuden maailma oli minulle 17 vuotta sitten täysi mysteeri, mutta tännepä solahdin. Kaupallinen koulutus on auttanut paljon, mutta toimialan tyypilliset jutut on pitänyt opetella verkostomme ammattilaisten kanssa. Ei kukaan voi kaikkea tullessaan hallita, mutta oppia voi näemmä uskomattomiakin asioita, jos tahtoa ja mielenkiintoa piisaa. 

Tarkoitukseni on jäädä tämän vuoden lopussa pois päivittäisestä työstä ja siirtyä taustalle hallitustyöhön. Sitä ennen ehtisin opettaa (ja samalla taatusti oppisin paljon myös itsekin) talous- ja HR-työni jatkajaa eikä hän jää yksin senkään jälkeen. Jos jota kuta nyt tämän avautumisen jälkeen alkoi työnkuva kiinnostaa, pyydän ottamaan rohkeasti yhteyttä ja kysymään lisätietoja. Parhaiten se onnistuu puhelimitse 050 321 6902, ja myös sähköpostilla juttelu onnistuu osoitteessa mirja.litmanen@lapinlahdenkoneistus.fi.   

Lisää uutisia

Ajankohtaista 20.12.2024

Joulun viettoon

Ajankohtaista 23.05.2024

Kesä on jo melkein täällä!